Mä olen tuntenut itseni tällä viikolla jo kahdesti täysin tietämättömäksi tämän hetkisestä maailman menosta. Ensimmäisellä kerralla järkytyin siitä, etten tiennyt, että Versacelta tulee toinenkin yhteistyömallisto H&M:n kanssa. Olen aika varma, että olen lukenut jonkun lehdistötiedotteen, joka sivuutti asiaa, mutta olin silti kuin puulla päähän lyöty kun sähköpostiin kilahti kutsu ihastelemaan kyseistä mallistoa.
Toisen kerran järkytyin eilen. Jonottelin ihan rauhassa Gina Tricotin kassoille massiivisen alesaaliini kanssa, kunnes iskin silmäni värikkääseen putelivuoreen kassojen edessä. Ginan omia huulikiiltoja ja kynsilakkoja. Excuse me, koska tällaisia on alettu valmistamaan? Yritin vastustella, ja mietin niitä n. 200 pulloa, jotka mua odotteli kotona, mutta heeeei...kattokaa nyt tota? Lutunen omenan vihreä söötissä pikku pullossa. Asiaan ei tietenkään vaikuttanut se, että kyseinen sävy saattaapi olla aika kuumaa kamaa tänä keväänä....
Niinpä mun kivat -75%-alessa olleet sormukset sai arvoisensa kumppanin. Niin, ja en edes yritä valehdella, että noi oli ainoat mitä ostin eilen Turusta. Eihän sitä lasketa, että ostin mm. Zarasta takin? Eihän? Varsinkaan, kun mä en oikeasti tarkitse yhtäkään takkia...

ihana toi pääkallo sormus ;)
VastaaPoistaite saavuin vasta äsken takaisin turkuun ja huomenna olisi tarkoitus alennuksiin suunnata. yritän tosin olla ostamatta mitään turhaa, mutta mm. tommonen värikäs kynsilakka voisi olla todella tarpeen ;pp
VastaaPoistaOho, en mäkään tienny että ginalta löytyy kynsilakkoja! Ihana väri, vois käydä itekkin nappaamassa mukaan :)
VastaaPoistaähäääää haluun tota kynsilakkaa!
VastaaPoistakivan värinen kynsilakka, en mäkää ollu huomannu ginassa tollasia :D
VastaaPoistaääää tosi kivat sormukset!
VastaaPoistaNoi pääkallosormukse on kyllä nättejä!
VastaaPoistahttp://rosaliespaperplanes.blogspot.com/
Mikähän tuon sävyn nimi on?
VastaaPoistaJeii mie ostin tuon saman alakulman pääkallosormuksen myös 75% alesta. Kaikista parasta oli se, että se oli viimeinen ja olin himotellu sitä vaikka kuinka kauan, mutta 15 euron hinta olis kirpassu aika pahasti..
VastaaPoistamulla on ton väristä lakkaa, jonka ostin joskus ala-asteella. Hyvä etten oo heittäny roskiin, toi värihän näyttääki nyt kivalta:-D
VastaaPoistajoo meikä lähtee ginaan hakee ton kynsilakan nyyyyt---------->
VastaaPoistaAnnika: kiitos, kumpi? :-)
VastaaPoistaSenja: siis ehdottomasti on tarpeen :-P
kaisa: ihanaa että joku muukin on pihalla<3
emma: ostamaan?
noora: toi sävy on tosiaan aika herkku!
roosa: kiitos :-)
Roosa: niin on! Sopivalla tavalla...sieviä ;-)
Anonyymi: have a bite!
mmeri: jep, mäkään en yksinkertaisesti kykene maksamaan niin paljoa sormuksesta:-D
Irina: noni, vähän jatkat kynsilakan poistoaineella, niin luulis toimivan :-D muuten vois olla jo vähäse kuivahkoa.
ida: anti mennä ;-)