Ovimies pimputteli tänään juuri sopivasti ovikelloa, kun olin kotona. Altistuin julkiselle nöyryytykselle ja menin avaamaan oven pyjamassa, likatukassa ja silmälaseissa. Mutta se kannatti, sillä herralla oli minulle tuomisiksi pikku paketti Monkilta. Tai niin minulle sanottiin, kun annoin yhteystietojani Monkia Suomessa edustavalle Star PR:lle. Mutta se olikin ihan järjetön paketti kaikkea kivaa tiistaipäiväni iloksi.
Reilun kaupan puuvillasta valmistettuun kangaskassiin oli kääritty tekonahkainen pussukka(jollainen multa löytyy itseasiassa jo oranssina ja turkoosina), puuvillainen unimaski sekä kasa muuta hauskaa. Muuta hauskaa pitää sisällään Monkin talven lehden, julisteita, materiaalia ensi keväästä/kesästä, siirtotatuointeja ja purukumia, hih. Tällä olisi tällä hetkellä muuten ranteensa sisäpuolella tuo söpö pieni sininen mustekala Monki. Hänen nimensä on Imoo, ja kuvauksen mukaan, hän ajattelee aina muita!
Eikö näytäkkin ihanan värikkäältä? Tuo väri-ilottelu yritti tarttua mun tämän päivän pukeutumiseenikin, mutta pyrin hillitsemään itseni ja tyydyin pukeutumaan vain sinapinkeltaiseen neuleeseen. Pelkäsin aiheuttavani hiukan liikaa hämminkiä, jos lähden pyörimään julkiselle paikalle vaaleanpunaisessa mekossa keskellä helmikuuta ;-)
Paketista kiitokset Monkille!





Oii, ihana paketti :) Vähän odotan viikonloppua kun pääsen pitkästä aikaa Monkiin shoppailemaan!
VastaaPoistaAi mä luulin että ne oli tarroja. Mitenkä ne siirtotatuoinnit oikeen toimii? :o mä pistin jo sen sinisen tarran yhteen kirjeeseen :D
VastaaPoistaai että vähän vaan oon kateellinen... :) ihan mielettömän kiva toi kassi !
VastaaPoistaRiikka: jee, shoppaile munkin puolesta :-)
VastaaPoistaPeeta: hihi, siellä takana on ohjeet. Ovat ns. vedettömiä tatuointeja eli niitä vain painetaan ihoon kiinni jonkun aikaa :-)
roosa: mustakin tosi söpö. Oikein kevään trendisävyissä!
Ah, mäkin haluun tollasia miehiä mun oven taakse, joka tuo mukavia paketteja! Näyttää kyllä värikkäältä!
VastaaPoistaOvimies?! Onks teidän talossa ovimies!?:-D
VastaaPoistaHohohohoho OVIMIES tarkoitin POSTIMIESTÄ :D:D mitäköhän oon oikein ajatellu.....
VastaaPoistaähäää miten söpöä!:D
VastaaPoistaOon nii kateellinen:D Noin on tosi söpsyjä noi monkin maskotit:D <3
VastaaPoistaihania vaatteita, nuo kuosit on hurmaavia!<3
VastaaPoistahei mistä olet saanut tuon ihanan viltin, joka näkyy taustalla? :-)
VastaaPoistaViltti on saatu lahjaksi mammaltani :-)
VastaaPoista