28. helmikuuta 2012

My cup of tea

Minulla oli tänään harvinaisen mukava tiistai. Anniinalla sattui olemaan samana päivänä koulua Raisiossa, kuin minulla Turussa, joten lähdettiin yhdessä ajelemaan aamulla sinne päin(aamuherätys klo 6 ei tosin kuulu siihen tämän päivän parhaimmistoon). Käytiin kiltisti opiskelemassa, sen jälkeen yhdessä syömässä ja sitten, tittidii, tuhlailemassa rahojamme. Olin sen verta fiksulla päällä, että jätin sen jumalaisen kukkajakun Zaraan, sillä huomasin sen olevan polyesteriä(suht mielenkiintosta että tuotenimi on ainakin muistaakseni silk blazer...), mutta ostin sen sijaan hiukan muuta kevätpäivitystä vaatevarastooni. 

Shoppailujen ja kotiin ajamisen jälkeen menin vielä Annin luokse teelle, sillä reipas isosiskoni oli tehnyt eilen voileipäkakun jääkaappiin maustumaan. Minä sain kunnian koristella sen, ja olen aika varma, että siitä tuli Suomen rumin voileipäkakku :--D Titteli sekin...

28.2-1

Vaikka kakku&tee-hetki sekä päivä isosiskon kanssa rentouttikin, niin en voi olla vähän stressaamatta. Kaksi seuraavaa viikkoa pitää sisällään aivan hitosti työtunteja, ennakkotehtävien tekemisen sekä kaiken kruunuksi yritystutkinnon näyttötehtävän. Yarrrr, saako räjähtää? 

Ps. Kiinnostaako ostokset? :--) 

8 kommenttia:

  1. Kiinnostaa ostokset! Tietysti ;D Hahah.

    VastaaPoista
  2. Bongasin sut pus pus! Olit söpönen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoho, kiva, vaikka vähän epäilen tota söpöyttä :-DD Oli rotta olo, kun satoi niin paljon lunta että tukka kastui koko ajan!

      Poista
    2. Joo oli kyllä hyytävä ilma! Suomen talvea parhaimmillaan ♥

      Poista
  3. Please please please translate the text in english, always.
    I love your blog, even though i can only watch your beautiful photos! ;)
    Greets and hearts from germany, Sissy
    www.modernsnowwhite.de

    VastaaPoista