Ettehän naura, jos julkaisen muutaman jäätävän otoksen eilisillalta? Sain serkultani lainaan tällä viikolla hänen kameranrunkonsa, kun omani on edelleen pipi. Ja Laura (enkä kyllä minäkään) ollut oikein sinut vielä tuon mallin asetusten kanssa, vaikka meillä kummallakin myös Sonyt on. Joteeen heh heh, hiukan ylivalottunutta settiä naisesta, joka ei ikinä opi pukemaan ennen, kuin on hörppinyt kitusiinsa kolme sitruunalla terästettyä Coronaa. Siksipä vaatetuskin ja kiharat olivat tuollaista hyvin simppeliä kauraa, tai ainakin musta aina tuntuu, että jos pukeutuminen on niin helppoa kuin mekko yhdistettynä asusteisiin sen on pakko olla vähän tylsää.
Mekko Monki/ Laukku ja sormukset Gina Tricot/
Mutta voi että tuo mekko on ihana, vaikka se hiukan hassulta kuvassa karun salaman kera näyttääkin. En malta odottaa lämpimimpiä kelejä, kun sen saa puettua nuden sävyisten korkokenkien ja ruskettuneen ihon seuraksi. Niin ja mieluusti myös ilman tuota alta irvistää alustoppia, jota ilman en hennonnut lähteä palelemaan pakkaseen.
Nyt meikit nassuun ja vaatetta niskaan, sillä tämä tyttö lähtee pitkästä aikaa viettämään perinteikästä sunnuntaita sukuloimalla sekä isovanhempien, kummitädin, siskon että äidinkin luona :-)

ihana mekko =) nasu86
VastaaPoistaoon kattonut et sulla taitaa olla saman mallin sony kun mulla, niin miten oot säädellyt sitä ? tuntuu et omat säädöt menee ain päin mäntyä.. :D
VastaaPoistanasu: kiitos :-)
VastaaPoistaCamilla: tietty riippuu ihan kuvaustilanteesta! Usein helpottaa jo se, kun säätää valaistuksen oikeaksi! Kantsii ostaa joku simppeli kirja, jonka kanssa voi vähän opiskella säätöjä :-)
Oot kyllä kaunis, sellainen persoonallisen näköinen. Ja katoin tässä telkkaria yhtenä iltana ja sieltä tuli se Canal+-mainos missä se tysty hörppii viiniä(?) siinä sohvalla kun se on eka tanssahdellut jossain kadulla. Se tytsy on vähän sun näköinen :D
VastaaPoista