8. helmikuuta 2012

XZ

Hiukseni ja hiuspohjani ovat tuntuneet lähiaikoina hiukan onnettomilta. Latvat kuivahtivat minulle täysin epätyypillisesti blondauksen yhteydessä ja pakkanen kuivatti päänahan ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana. Voin kertoa, ettei ole kovin mieltä ylentävää, kun latvat sojottavat kuivina ja päänahka tekisi mieli raapia vereslihalle. Ensiapuna ongelmaan auttoi Aussien shampoo&hoitoaine, jotka sain lahjaksi blogin kautta tuossa taannoin. En tiedä oliko se tuotteiden sisältämän Macadamiaöljyn ansiota vai mitä, mutta ne todella pehmittivät sekä latvoja, että lopettivat pakonomaisen pään raapimiseni. 
7.21-2
Latvojen karheuteen kaipasin kuitenkin vielä apua, siispä ostin viikonloppuna XZ:n tyrniöljyä. Se oli juuri sopiva käytettäväksi kiireettömänä päivänä, jolloin on aikaa hemmotella itseään. Käyttäminenkin itsessään on todella helppoa, kunhan jaksaa vain nähdä hiukan vaivaa.

 1. aloita levitys tyvestä ja siirry pikku hiljaa latvoihin
 2. tehostaa levittymistä kampaamalla koko pituudelta sekä hieromalla päänahkaa
3. 15 minuutin vaikutusajan jälkeen öljyn voi pestä pois ja tadaa, tilalla on hyviltä tuoksuvat, pehmoiset latvat!

 Kovin kalliista hoidosta ei ole kyse, paketissa kun luvattiin mielestäni aineen riittävän noin viiteen käyttö kertaan, mutta minulla se riittää varmasti kaksi kertaa pidempään. Ihme kyllä, kun on noita hiuksiakin siunaantunut jonkun verran ;-) 

Muilla ollut samanlaisia ongelmia? Mikä on ollut teidän apukeinonne?

6 kommenttia:

  1. Itse kävin viime talvena (kun oli pitkäaikaiset hurjan kovat pakkaset ja päänahan kuivuusaste sen mukainen) kampaajalla valittamassa ongelmastani ja se tyrkkäs miulle mukaan L'Orealin Expert Serien Sensi Balance -shampoon, semmoinen sinertävä läpikuultava puteli :> Hoitoaineena käytin edelleen värjätyille hiuksille tarkoitettua saman sarjan tuotetta, eikä mennyt kauaakaan, kun päänahkani oli ennallaan ja kutinaton, vaikka pakkaset jatkuivatkin - suosittelen siis sydämellisesti! Ps. Siun blogis on huippu, käyn täällä aina hellimässä sisäistä pientä materialistiani :D Siullon ihana tyyli!

    VastaaPoista
  2. Bongasin sun blogin Peetan blogista ja oon nyt viettänyt vartin selaillen tätä. Oli pakko tulla kommentoimaan, kun tykästyin niin valtavasti. Ainakin näin 15 minuuttiin tiivistettynä tää vaikuttaa tosi monipuoliselta ja miellyttävältä lukea. Siitä isot plussat !
    Muistutat myös hieman mun islantilaista kaveria :-)

    VastaaPoista
  3. anni: Hienoa, että toimi! pitänee pitää mielessä, jos joskus vielä törmään samaan vaivaan, eikä vanhat konstit tepsi :-) JA KIITOS, vaikka minä kyllä käyn itse yleensä tuolla net-a-porterin puolla tekemässä samaa ;-)

    annie: Hei jee! Selaile peremmälle vaan, esimerkiksi viime kesältä löytyy paljon enemmän asukuvia :-)

    VastaaPoista
  4. Ite oon käyttänyt tota tyrnihoitoöljyä ja musta se on auttanut :) kannattaa vaan antaa sen vaikuttaa riittävän pitkään.

    VastaaPoista
  5. Mä vedän hiuksiin ronskisti ihan supermarketin oliiviöljyä ja auttaa superhyvin! Eikä tuu kalliikskaan..

    VastaaPoista
  6. maija: Totta, mullakin se muhitteli varmaan jonkun puoli tuntia :-)

    Ninni: Mäkin olen käyttänyt joskus avokadoöljyä, mut se on kovin sottaisaa. Tuo ei sottaa ollenkaan kapean pitkän nokkansa ansiosta!

    VastaaPoista